Taas muutama päivä ilman kunnon postausta, mutta mikään ei ole muuttunut. Paino on missä on ja syömiset kusee edelleenkin. Enskuun alussa on hoitoneuvottelu, joka ahdistaa mua jo nyt vaikka siihen on vielä 2 viikkoa aikaa. En halua sinne sillä mua ei kiinnosta mitä siellä puhutaan tai ei puhuta. Mua ei kiinnosta istua kahvintuoksuisessa ikkunattomassa huoneessa muiden ympäröimänä, kuin ne luulisi mun rikkoutuvan niiden tuskaisiin kysymyksiin. Tein päätöksen. En jatka psykakäyntejä, sillä mun asiat on hyvin. Kaikki on täydellistä, koulussa ei suju, kotona ei suju ja mieli on täynnä sateessa sulavia hattarapalloja, jäätyneitä lumikiteitä ja ammottavaa tyhjyyttä. Kaikki on silti hyvin.
Elämä tuntuu vain joskus helpommalta, kun ei tajua kaikkea lääkehuuruissa. Sitä kun on kerran kokeillut, niin aina on vaikeampi selvipäin olla esimerkiksi koulussa.
VastaaPoistaItsellesikin tsemppiä!